Salon Ipponin Ann-Marie Nummila voitti kaksi kultamitalia pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa. Mukana oli ensimmäisen kerran myös Baltian maat, näin kilpailut pidettiin Tallinnassa. Omassa henkilökohtaisessa sarjassa, alle 50-kiloisissa, Ann-Marien finaaliottelu ruotsalaista Karen Pacullia vastaan päättyi Annin 2-1 voittoon. Ottelu oli kolmas kohtaaminen Pacullia vastaan ja Anni on voittanut kaikki keskinäiset kamppailut. Toinen kultamitali tuli, kun Suomen naisten joukkue, Merilyn Rikkinen, Emma Aronen ja Ann-Marie Nummila voittivat joukkuekilpailun. Ensimmäisessä ottelussa suomalaiset saivat revanssin Tanskan joukkuetta vastaan. Copenhagen Open-kilpailun häviö tasoittui, kun naisten joukkue voitti tanskalaiset otteluvoitoin 2-1. Joukkuekilpailun finaali käytiin Suomen ja Ruotsin välillä. Suomi voitti kultamitalin tuloksella 2-1. Miesten joukkue taisteli hienosti hopeamitalin kovassa sarjassa. Finaalissa Suomen miesten joukkue hävisi niukasti Latvialle. Otteluvoittojen päädyttyä tasan, häviö tuli lopulta vain yhden ottelupisteen erolla. Hyvien kisasuoritusten, hienon yhteishengen ja äänekkään kannustuksen siivittämänä Suomen kisajoukkue nousi seitsemällä kultamitallilla PM-kilpailujen menestyneimmäksi maaksi. Täysin suomalainen finaali ja kaksoisvoitto tuli miesten ja kadetti-poikien kata-sarjoissa. Näissä mestaruudet menivät Pasi Hirvoselle ja Joni Kolarille
Kommentit