Suomen kisajoukkueen valmistautuminen EM-kilpailuihin on ollut muutamien vastoinkäymisten värittämä. Helsingin Merilyn Rikkinen loukkaantui viimeistelyharjoituksissa ja matkaa kisamatkan sijaan leikkauspöydälle ja kilpailutauolle. Oman värinsä kisamatkalle tuo Kreikassa käynnissä oleva yleislakko ja mellakat. Joukkueen lähtö keskiviikkona viivästyi useita tunteja, niin että kone laskeutui kisakaupunkiin vasta yöllä 01:30. Kyyti hotellille löytyi kuitenkin nopeasti ja joukkue pääsi siirtymään ansaitulle levolle. Torstaina on ohjelmassa kisapaikkaan tutustuminen ja kilpailuun valmistautuminen. Kumite-ottelijat joutuvat sinnittelemään painon kanssa perjantaiseen punnitukseen. Suomen joukkueessa ottelee Ann-Marie Nummila, Jarno Heino ja Pasi Hirvonen, joukkoa johtaa päävalmentaja Sari Laine. Tuomareista mukana on Anssi Kaltevo.
Perjantai 07.05. I-kilpailupäivä
Kisat käynnistyivä aamulla klo.10, mukana oli 677 kilpailijaa 40 maasta. Osa Ann-Marien kisajännityksestä lähti kun punnistustulos oli hyväksytysti -50kg sarjaan 49.88kg. Ensimmäisenä kilpailupäivänä suomalaisista tulessa oli katassa Pasi Hirvonen sekä kumitessa Jarno Heino. Hirvonen koki yllätystappion 4-1 Montenegron edustajalle. Montenegron edustajan tie katkesi seuraavalla kierroksella, joten Pasin kilpailuurakka päättyi tähän. Iltapäivällä otellut Jarno Heino, sai vastaansa Romanialaisen karatekan. Varsinaisella otteluajalla ottelu päättyi tasan, kumpikaan ottelija ei saanut suorituspistettä. Jatkoajalla romanialainen pääsi yhden pisteen johtoon, ja sillä pisteellä lopulta voitti ottelun.Seuraavalla kierroksella nousi romanialaisen tie pystyyn ja Jarnon haaveet keräilyistä kariutuivat.
Lauantai 08.05. II-kilpailupäivä
Ann-Marie aloitti ensimmäisen EM-ottelunsa voitolla. Ensimmäisellä kierroksella vastassa oli Bulgarian I. Lupanova, jonka Anni voitti lippuäänestyksellä.Toisella kierroksella vastaan asettui isäntämaan Kreikan E.Kosmidou.
Vuosina -02 ja -04 EM-mitalileilla ollut Kosmidou ja Anni ottelivat tasatuloksen 1-1. Myös uusintaottelu päättyi tasan ja ratkaisu tehtiin tuomarien lippuäänestyksellä. Anni hävisi lippuäänestyksen Kreikkalaiselle joka matkasi lopulta finaaliin ja voitti Euroopan mestaruuden. Kreikkalaisen finaalipaikan myötä Annille avautui paikka keräilyotteluun. Keräilyottelussa vastaan asettui hallitseva Euroopan mestari Espanjan N. Garcia Suarez. Tämäkin ottelu oli tasaväkinen lähes loppuun asti, espanjalainen meni ottelun loppupuolella onnistuneella lyönnillä pisteen johtoo. Takaa-ajon aikana Anni sai mielestään lyönnin osumaan vastustajaan ja tuuletti pistettä. Tuomari ei kuitenkaan keskeyttänyt ottelua, samalla espanjalainen paikkasi tilanteen potkulla ja voitti ottelun pistein 4-0. Ann-Marien lopullinen sijoitus EM-debyytissä oli seitsemäs.
Kommentit